Gigi Hadid kukkaverhon takana ja muita kauneuksia Kuopiossa
12.8.2018
Se, että nainen kuvaa naista, on aina jotenkin erilaista kuin se, kun mies kuvaa naista. Pelkästään naiseus ei kuitenkaan tee muotivalokuvaaja Camilla Åkransin näyttelystä erikoista. Erikoisuuden tekevät ripustus, näyttelytilaan maalatut mustat seinät ja ilmassa leijaileva eteerinen tuoksu. Tuntuu aivan kuin olisin astunut suoraan sisään Vogueen.
Myönnän olleeni skeptikko ennen Åkransin näyttelyyn saapumista. En uskonut, että näyttelyllä voisi olla muuta kuin esteettistä painoarvoa. Suoraan sanottuna odottamani muotikuvat eivät juuri edes kiinnostaneet minua. Myöskään Åkrans ei herättänyt minussa suuria odotuksia, vaikka olin juuri nähnyt hänen kuviaan muotilehdissä. Ovathan kuvat olleet hienoja, sentimentaalisia ja esteettisiä, mutta eivät ne ole ikinä avautuneet minulle sen enempää. Ei muotilehtiä yleensä tule luettuakaan muuta kuin kauniiden kuvien ja vaatteiden takia, inspiraatiota omaan tyyliin metsästäen tai uusimpia trendejä kalastellen. Ei sieltä etsitä taidetta, eikä lehtikuvia yleensä edes mielletä taiteeksi.
Siksi olinkin hieman kummissani "muotilehden" saapuessa kuopiolaiseen VB-keskukseen. Kummastus aiheutti kiinnostusta, ja halusin nähdä näyttelyn senkin takia, että omat ennakkoluuloni pöyristyttivät itseänikin. "Kuvataiteilijan ei pitäisi ajatella näin rajoittuneesti," tuumin, ja nousin Kuopioon menevään junaan. Pudistelin päätäni vielä kävellessäni valokuvakeskukseen paahtavassa helteessä. Mutta miten kauniit kukat ja naiset voisivat olla jotain muuta kuin blogimme nimessäkin komeileva esteettisyys? Jouduin toteamaan olleeni taas kerran väärässä ja hyvin rajoittunut. Näyttely oli nimittäin häkellyttävän upea.
Åkrans suunnitteli ripustuksen itse viettäen VB-keskuksessa paljon aikaa, mittaillen ja tutustuen vanhaan puutaloon. Keltaisessa puutalossa kakluunit ja muut vanhat elementit on jätetty paikoilleen juuri niin kuin ne olivat silloin, kun valokuvaaja Victor Barsokevitsch (1863-1933) asui talossa vaimonsa, valokuvaaja Adele Sallinin kanssa. Suuresta puutalosta löytyi sekä asuintilat että studio. Kuvaajien tavatessa Sallinin oma kuvaamo oli tuhoutunut tulipalossa, ja uusi Barsokevitschin nimellä kruunattu kuvaamo perustettiin Minna Canthin kadun ja Kuninkaankadun kulmaan. Sittemmin sekin tuhoutui tulipalossa. Vuodesta 1894 lähtien kuvaamo toimi Kuninkaankadun varrelle valmistuneessa talossa – tässä samassa, jossa VB-valokuvakeskus nykyään sijaitsee.
Vanhan puutalon miljöö tuo Åkransin näyttelyyn omanlaistaan tunnelmaa. Koko paikka tuntuu kodikkaalta ja lämpimältä. Näyttely ei toimisi näin hyvin jossain modernissa, kirkkaasti valaistussa valkoisessa kuutiossa. Tunnelmaa on lähes mahdoton selittää, mutta näyttelyn nimi My Secret Garden pääsee ehkä lähimmäs sanoja, joita tavoittelen.
Naisten kauneutta Åkrans on ainakin halunnut alleviivata. Kukkavalokuvat lisäävät tätä oletusta, vaikka voihan mielessään toistella myös jargonia "ovathan ruusut myös aina piikikkäitä". 2010-luvun naisena ja feministinä on vaikea nähdä tätä rinnastusta naisten ja kukkien välillä mitenkään häkellyttävän erikoisena tai edes tarpeellisena. Kaikkea ei voi aina suodattaa esteettisten lasienkaan läpi.
On tärkeää katsoa taidetta avarakatseisesti ja antaa sille mahdollisuus ennakkoluuloista huolimatta. Ai miksi? Koska siinä oppii aina jotain uutta itsestään taiteen kokijana, tekijänä ja ihmisenä. Kaiken ei tarvitse miellyttää, eikä kaikesta pidä tai edes voi tykätä. Toki taidetta saa sivuuttaakin, mutta ei siinä vaiheessa, kun on juuri tämän näyttelyn takia matkustanut Helsingistä Kuopioon saakka.
Taiteen ei tarvitse olla aina "jotain enemmän". Näyttelyn myötä kyseenalaistan alun ajatuksiani, joissa esteettisyys oli jotenkin vähemmän painavaa kuin jokin muu arvo. Eihän se niin saisi olla. Pitkään näyttelyssä viihtyneenä pääsin myös todistamaan, että esteettisyys itsessään näin hiuksenhienolle taajuudelle viriteltynä on uskomaton elämys.
Täytyy sanoa, että vaikka nautinkin näyttelystä, nautin vielä enemmän siitä, mitä talon pienestä kellarihuoneesta löytyi. Kellariin pääsi aurinkoiselta takapihalta, ja siellä oli pieni maistiainen VB-keskuksen seuraavasta näyttelystä, Atelieri O. Haapalan (Saara Salmi jaMarco Melander) taidonnäytteestä.
Valokuvaajapari on vuosien varrella kuvannut toinen toistaan erikoisempia, neo-viktoriaanisia potretteja, joissa yhdistyvät dokumentaarisuus ja performatiivisyys. Olen ihaillut duon lukuisia burleskikuvia ja ollut itsekin mallina Twin Peaks -teemakuvauksissa. Atelieri O. Haapalan sanotaan lopettaneen toimintansa vuonna 2016 mutta elättelen toivetta, että 7.9.2018 avautuva näyttely ei olisi retrospektiivi valokuvaajien kymmenvuotiseelle taipaleelle vaan pikemminkin uusi alku. Rinnakkain Atelieri O. Haapalan kanssa tullaan esittämään rakennuksessa studiota pitäneen Barsokevichin töiden rinnalla. Uusi reissu Kuopioon on siis aiheellinen.
Camilla Åkrans: My Secret Garden
2.9. saakka
VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, 70100 Kuopio
Avoinna: ma-su 12-18