Elina Ruohonen: Vallanjako
3.3.2017
"Onko tuo todella Maria Veitola joka tuijottaa tuolta kohti" kysyn melkein ääneen astuessani tm•gallerian ovesta sisään. Pakko sen on olla, VoimaEeva ja pesäkunta on teoksen nimi, mutta ihan selkeä Veitola se on. Miksi taiteilija on maalannut Veitolan näiden villieläinten keskelle tänne? Onko Veitola uusi Frida Kahlo, apinoiden ympäröimänä? Voisi hyvin ollakin, ja sehän tästä näyttelystä varsin feministisen tekeekin sitten. Entä jos se ei ole Veitola, miksi se on VoimaEeva - Eevan täytyy kuvastaa tässä yhteydessä Raamatun Eevaa.
Teos voi syntyä tyhjässä ja hiljaisessa tilassa, jossain syvällä olemassaolon kerroksessa, missä keinun todellisen ja mahdollisen välillä.— Elina Ruohonen
Olin nähnyt etukäteen Instagramissa kuvia tästä näyttelystä, hieman ehtinyt ärsyyntyä että taasko meillä on uusi nainen kategoriaan, johon viittasin jo Hiltusen näyttelystä kirjoittaessani. Trendikäs, tosi pop ja vähän maalaussisällöiltään ontto. Sellainen, jonka kaikki maalaukset myydään, ja vaikka kanssataiteilijana riemuitsen asiasta, ristiriitainen olo jää vellomaan mieleen. Sellainen Starbucksilla käyvä, Ray-Baneja käyttävä urbaani ja tyylikäs taiteilija, josta on tietenkin haastattelu Gloriassa?
Ei ole. Elina Ruohonen on jotain muuta. Näyttelyssä on lähinnä eläimiä, sillä sen on tarkoitus olla sanaton puhe eliölajien puolesta, tutkimus ihmisten, kasvien ja eläinten yhdistelmistä - ja kunnianosoitus luonnolle, kuten Ruohonen itse toteaa esittelytekstissä. Ja se todella välittyy näyttelystä, vaikka jäänkin tällä vierailukerralla ihastelemaan akryylilevyjen maalipintoja.
Öljyväri on levyillä monikerroksinen, ja kerrokset ovat hyvinkin erilaisia. Teoksissa kaksiuloitteiselle tasapohjalle syntyy kolmiuloitteinen maailma kerrosten sijainnin kautta. On maalattu läpikuultavan levyn alle ja päälle. Paksulti, ohuelti, haaleammin ja värikylläisemmin. On jännittävää, että maalauksen taka- ja etupuolelle voi maalata, efekti on todella kiinnostava. Vaikka Ruohonen ei pelaa täysin normaaleilla tilailluusiota synnyttävillä tekniikoilla, hän onnistuu häkellyttävän hyvin synnyttämään teoksiinsa useita "layereita" jotka halutessaan saa kuultamaan toistensa läpi. Maalaukset hengittävät, elävät, ovat liikkeessä.
Maalaustekniikka on käänteinen. Ensin maalatusta kerroksesta tulee työn päällimmäisin kerros, teos on tavallaan aloitettu viimeistelevällä kerroksella. Akryylilevyn pinta heijastaa sekä tilan että katsojan osaksi teosta. Katsojasta voi tulla hetkeksi sen liikkuva elementti.
- Mari Krappala TaT, dos. (näyttelyn esittelytekstissä)
Näillä teoksilla ei ole mitään tekemistä fantasian kanssa. Niissä luodaan tilaa kaikenlaiselle orgaaniselle. Jätän katsojan turvallisesti heijastavan pinnan ulkopuolelle. Samalla pinta on suoja Apinamadonnalle, hänen lapselleen ja muille syntyneille olioille. Erilaisuuden voi rauhassa kokea omalta puoleltaan.— Elina Ruohonen
Osa näyttelyn teoksista paistattelee värikylläisyydessä ja neonväreissä kun taas toiset ovat todella niukkoja, jopa mustavalkoisia. Tämä on tietenkin asia, joka tekee muutenkin onnistuneesta ripustuksesta kiinnostavamman ja tasapainoisen. Kuitenkin näillä väreillä on pakko olla jokin merkitys, etenkin kun näyttelyssä kunnioitetaan luontoa, luodaan tilaa kaikenlaiselle orgaaniselle. Värit eivät ole luonnosta peräisin millään lailla, suorastaan suurentelevat eliökunnan vaaravärejä. Ikään kuin oltaisiin hälytystilassa. Ihan kuin joku olisi myrkyttänyt, geenimanipuloinut, risteyttänyt --- katson kuvajaiseni heijastumaa kiiltävältä pleksiltä. Minä teen sitä, jatkuvasti. Siksi en tiedä, mikä eliö on teoksessa Mixed Conception. Siksi Apinamadonna pitelee sylissään apinavauvaansa kuin Maria Jeesusta ja Dama con l'ermellinossa kärpällä on oma tahto eikä se ole kuin Da Vincin maalauksessa naisesta ja kärpästä (johon teos viittaa), jossa kärppä on koristeena. Teosten eläimet kärsivät, mutta ottavat vallan.
Mitä näyttelyn nimi Vallanjako tarkoittaa? Käsiteltäviä teemoja ovat feminismi, eläinten oikeudet, ja mitä vielä. Pelkästään "Veitola" ei feminististä näyttelystä tee, kuvatut ihmishahmot ovat naisia, ja madonnana näyttäytyvä apinakin on nainen. Miesten puutoskaan ei mitään yksin feministiseksi muuta, mutta tässä konseptissa miesten puuttuminen on huomioitava. On varmaankin turhaa edes ilmaista millaisia prosentuaalisia lukuja käsitellään sukupuolissa, kun puhutaan niistä päättäjistä, jotka ovat aikojen saatossa johtaneet tähän maailmantilanteeseen. Tähän voisi miesasiamies päteä jokaisen ihmisen saastuttamisesta ynnä muusta, mutta se on nyt aivan turhaa. Se, miten näihin tuloksiin on päästy on lähes yksinomaan maailmanpoliittista, ja se puolestaan on miesvaltaista.
Elina Ruohonen: Vallanjako, 22.2.-12.3.2017
tm•galleria, Erottajankatu 9 B, Helsinki
Elina Ruohosen taiteilijatapaaminen järjestetään tm•galleriassa 4.3. klo 12-14! Lisää tästä!