Nuoret taiteilijat ulkomailla, osa 1: Emilia Linnavuori
27.2.2017
#AESTHETIC aloittaa juttusarjan, jonka keskiössä ovat nuoret ja kansainväliset suomalaistaiteilijat. He joko opiskelevat ulkomailla, ovat vaihto-oppilaana toisessa maassa tai tekevät jotain ihan muuta, kuten sarjan aloittava Emilia Linnavuori, joka on viiden vuoden opiskelujensa aikana vienyt taidettaan ympäri Eurooppaa. Hänelle matkustelu on elämäntapa.
Taiteilija Emilia Linnavuori istahtaa kuuden aikaan maanantai-iltana istahtaa alas pitkän päivän jälkeen haastateltavaksi. Allekirjoittanut on hukannut Skype-tunnuksensa, ja ehdottaakin rakeista ja pätkivää Facebook-messengerin videokeskustelua, johon Emilia mukisematta suostuu. Taiteilijan päiväkin on haastattelun jälkeen vielä jatkumassa, tekeillä on suurikokoinen pleksi-installaatio.
Vasta hiljattain Berliinistä palannut taiteilija ei vaikuta tippaakaan väsyneeltä, vaikka työpäivät ovatkin käsittämättömän pitkiä. Hän tuntuu ehtivän moneen projektiin ja hakevan niitä vielä jatkuvasti lisää, opiskelusta ja päivätyöstä huolimatta. Ihan pian koittaa Belgiaan Antwerpeniin lähtö, hänet valittiin koulustaan julkisen taiteen projektiin mukaan.
Juttusarjan käsitellessä ulkomailla taidetta joko opiskelevia, tai muuten kansainvälisesti toimivia nuoria taiteilijoita, on oleellista tietää, miksi Emilia Linnavuori matkustaa.
- Se on luontaista itselle. Ei se ole sitä ettei nämä piirit riittäisi täällä. Se on mulle tapa olla ja elää, ymmärtää itseä tekemällä ja näkemällä. Saan taiteeseeni myös enemmän sisältöä.
Emilia Linnavuori valmistui 2015 Hyrian taidekoulusta Hyvinkäältä kuva-artesaaniksi, ja jatkoi sieltä suoraan Turun Taideakatemiaan. Hän ei ollut koskaan ajatellut voivansa olla graafikko, mutta päästessään etsimään omaa ilmaisumuotoaan artesaaniopinnoissaan, taidegrafiikka vei mennessään ja sen hän valitsi erikoistumisalakseen. Turussa hän ei kuitenkaan ole ottanut yhtäkään grafiikan kurssia.
- En ole jatkanut grafiikkaa vielä, oikeastaan ajanpuutteen ja muiden kiinnostavien asioiden vuoksi. Tosin ammattikorkeassa ei oikeastaan edes ole erikoistumisaineita, eli kaikkea saa poimia vähän sieltä sun täältä.
Tällä hetkellä Linnavuorta kiinnostaa läpinäkyvän materiaalin yhdistäminen läpinäkyvälle installaation muodossa. Hän on myös vastikään yhdistänyt puuta ja muovia taiteessaan.
Puolessatoissa vuodessa Linnavuori on ehtinyt paljon. Heti Turussa opintojen ensimmäisen vuoden marraskuussa Linnavuorella oli näyttely Torinossa. Vuoden 2016 koulun kevätnäyttelynsä hän vei kesällä Lissaboniin. Sitten hän lähtikin syystalvella Berliiniin kolmeksi kuukaudeksi työharjoitteluun Galleria TOOLBOXiin. Ja ihan pian edessä on lähtö Antwerpeniin.
Torinoon ja Lissaboniin Linnavuoren ajoi Paratissima.
Molemmissa kaupungeissa näyttely tapahtuu samalla konseptilla, mitään kokemusta ei vaadita. Torinossa se on jokavuotinen tapahtuma. Se on mahdollisuus päästä esille sellaisillekin, joilla sitä ei välttämättä muuten ole. Kaikki taide on Linnavuoresta siihen nähden todella laadukasta, sekä aitoa että monipuolista. Paratissima järjestetään myös Makedoniassa, mutta sinne Linnavuori ei ole päätynyt. Lissaboniin taiteilijalla on erityinen side, hän rakastui kaupunkiin palavasti jo Hyrian taidekoulussa ollessaan kun pääsi sinne pariksi kuukaudeksi työharjoitteluun MUDE design- ja muotimuseoon.
Linnavuori vaikuttaa suhtautuvan matkustamiseen intohimoisesti. Aivan kuin hän matkustaisi aina, jos vain voisi. Ja mikäli sellaiseen on kouluaikana mahdollisuuksia, niin kannattaahan niihin tarttua. Tottakai keskustelumme etenee rahaan.
Koulusta saisi opintopisteitä osasta projekteja ja näyttelyitä. Linnavuori ei niitä kuitenkaan ole ottanut. Tottakai on kursseja, joilta on vaikea olla matkustelun takia pois, kuten tekniikkaan erityisesti painottavia. Mutta ylipäätään Turun AMK:ssa suhtaudutaan hyvin, kansainvälisyyteen kehotetaan. Itsellään hänestä ei ollenkaan tunnu siltä, että jäisi jostain paitsi. Ennemminkin päinvastoin. Taiteen tekeminen on Linnavuorelle melko hidas prosessi, ideat kypsyvät hiljalleen ulkomailta palattua ja voi kulua hetki, ennen kuin ne saa tuotua ulos.
Taloudellinen puoli on toki matkustelussa hankalaa. Puhutaan muutamasta sadasta, jonka kuukaudessa pystyy Kelalta saamaan, ja AMK on varannut 12 kuukaudeksi rahaa vaihtoon/harjoitteluun. Vuotta pidemmäksi ajaksi ei pysty lähtemään mihinkään. Onneksi on kuitenkin olemassa esimerkiksi Frame, jonka kautta on mahdollisuus hakea apurahaa yksittäisiin kansainvälisiin projekteihin mihin aikaan vuodesta tahansa.
piirustus, kuvitus, kansi julkaisuun, 2016
Syystalvella 2016 Emilia Linnavuori aloitti työharjoittelun Berliinissä. Vastassa nuorta taiteilijaa odotti muunmuassa nelisensataa näyttelyn avajaista saman illan aikana eri puolilla kaupunkia. Nähtävää ja koettavaa oli jopa liikaa, galleriat todella hajanaisesti ja keskittyneitä tietyille alueille, että lopputulos oli Linnavuorelle jopa ahdistava. Kaupunki oli myös hänen mielestään selkeästi maalaustaiteeseen painottunut, tosin jos olisi ollut aikaa ja mahdollisuuksia, muutakin olisi saattanut löytää.
Berliinissä taiteen ylitarjontaan ja kuluttamiseen suhtaudutaan Linnavuoren mukaan toisin kuin Suomessa.
- Ihmisillä on koko ajan niin kiire, ettei kaikelle ole aikaa. Niiden mielestä paljous on niin sitä Berliiniä itseään, kai siellä on totuttu siihen. Tai sitten ihmisillä on ne lempigalleriat tai -taiteilijat joita kulutetaan. Gallerioita kun tosiaan on vähän kaikenlaisille ja -tasoisille tekijöille. Itse tein Saksassa käsitöitä, kuten sormuksia. Siellä käsityötä arvostetaan ja halutaan tukea taiteilijaa kuten varmasti molemmissa paikoissa, mutta Suomessa sanotaan että halutaan ostaa mutta ei ole varaa. Berliinissä todetaan että halutaan ostaa mutta ei ole varaa ja ostetaan silti.
Tällä matkallaan Linnavuori joutui käymään läpi hetkellisen taiteilijaidentiteettikriisin. Kilpailun konkretisoituituessa, hän kävi läpi eksistentiaalisen tuskan siitä, voiko taiteella todella elättää itseään. Suomeen palattuaan kesti hetken, että inspiraatio palasi. Myös omaa ilmaisumuotoa täytyi hakea uudelleen. Vähitellen kaikki kuitenkin loksahteli paikoilleen.
Taiteen tekeminen on nuorelle naiselle selkeä intohimo.
- Olen aloittanut tekemisen ammattimaisella tasolla siinä iässä, kun itseään aletaan isommin ja vakavammin määritellä. Ensin koin, että olin tässä hyvä, sain ilmastua itseäni tavalla, jolla en muussa muodossa onnistunut. Myöhemmin samat syyt on pistäneet mut jatkamaan: kun tekee jonkun itseään inspiroivan projektin, se jotenkin innostaa niin kovin, että koko kehossa kihelmöi.
Linnavuori kuljettaa teoksensa hankaluuksien ja onnistumisentunteiden skaalan läpi, ja lopputuloksen nähdessään ymmärtää oppineensa ja osanneensa. Tämä matka on todella tärkeä. Lisäksi taide on Linnavuorelle eräänlaista terapiaa ja mielen rauhoittamista, ja hän käsitteleekin hankalia aiheita teoksissaan. Usein ne ovat hyvin samantapaisia kuin muillakin kasvavilla nuorilla, niihin on siis helppo samaistua.
Linnavuorelle taide on vuorovaikutteista: sitä on nähtävä, jotta se oikeasti saa jonkun ulottuvuuden, eikä jää vaan omien asioiden pyörittämiseksi. Taide ei kuitenkaan ole päiväkirja, jonka hän haluaa pitää salassa, vaan se on palanen henkilökohtaista elämää, haavoittuvaisuutta ja rohkeutta, joka parhaimmassa tapauksessa herättää keskusteluja, mielipiteitä ja reaktioita hänelle, joka sen näkee ja kohtaa.
- En ole koskaan oikeen tiennyt mistään muustakaan kuin taiteesta ja taiteen tekemisestä. Olen aina ollut tällä polulla, enemmän tai vähemmän.
Emilia Linnavuori: http://emilialinnavuori.com
Kaikki tekstin kuvat Emilia Linnavuoren koti- ja Facebook-sivuilta luvalla lainatut.