Kapitalismin vihaajasta sen uhriksi
22.9.2017
"Every time I see Frida Kahlo's face peeking out from under a rolled-up pant leg or from in between a cardigan, I get annoyed. These people who claim to love her so much that they wear her face on their clothing or have large cheap reproductions of her paintings on their walls are forgetting one her most valuable beliefs; Kahlo detested capitalism. She hated everything about it, and its inequality and pettiness." - Allison Pinski / Bruised Knuckles
Kaikki lähti siitä, kun huomasin erään ystäväni hankkineen itselleen Frida Kahlo -lakanat. Kirjoitin hänelle jotain sen suuntaista, että "PAKKO SAADA NOI MISTÄ NE ON!!!!". Alkuihastuksen jälkeen hämmästyin reaktiotani. Miksi minä, joka rakastan Kahlon taidetta ja ihailen hänen persoonaansa, haluaisin nukkua lakanoissa joita hän varmasti vihaisi? Korvissani roikkuivat viisi vuotta sitten pienet Frida-korvikset. Ostin myös typerän pienen Frida-sorminukkemagneetin eräästä museokaupasta pari vuotta sitten. Olen selannut lukuisia kertoja mm. Etsyn valikoimaa Frida-tuotteista ja melkein hairahtanut ostamaan jotain niistä.
Havahduin vasta lakanasettiä ihaillessani ajattelemaan, että vaikka kuinka elämmekin kapitalismin keskellä ja taiteilijan on lähes pakko brändätä itsensä, miksi teemme saman jo edesmenneille taiteilijoille? Toki asia itsessään ei ole uusi, jokaisella legendalla on tehty rahaa vuosikaudet. Tässä tapauksessa kyse on kuitenkin siitä, ymmärtääkö Frida Kahloa ihaileva kuluttaja sitä, miten pöyristyttävää on nukkua lakanoissa, joiden olemassaolosta taiteilija itse ei koskaan onneksi saanut tietää. Kahlo jos kuka vihasi kapitalismia ja nyt reilu kuusikymmentä vuotta kuolemansa jälkeen hän totisesti joutui sen uhriksi.
Frida Kahlo oli elinaikanaan aktiivinen kommunisti ja feministi. Aviomiehensä Diego Riveran rakastuessa New Yorkiin saadessaan siellä mainetta ja kunniaa, Kahlo kaipasi takaisin Meksikoon. Hän ei voinut sietää sitä, mitä näki ympärillään. Tätä kuvastaa myös maalaus My Dress Hangs There (1933).
Frida Kahlo maalasi hyvin usein itseään. Nyt etenkin hänen kasvonsa komeilevat printteinä korvakoruista ties mihin tuotteisiin. Tunnusomaiset yhteenkasvaneet kulmakarvat ovat tavaramerkki, eikä yhdessäkään tuotteessa myöskään unohdeta taiteilijan viehtymystä usein pään ympäri kiedottuihin lettikampauksiin kiinnitettyjä kukkia kohtaan. Kasvot kopioitiin jopa Snapchatin filtterivalikoimaan edellisenä kansainvälisenä naistenpäivänä. Minäkin kokeilin. Filtteri oli huono, iho oli jätetty aivan liian vaaleaksi.
Ymmärrän, että moni Kahlon ihailija haluaa olla kuin idolinsa tai muistuttaa häntä, eikä siinä ole mitään väärää. Moni saa varmasti eräänlaista voimaa pukeutumalla paitaan, jota koristaa tämän rohkean naisen kuva. Persoonallisilla kasvoilla koristetun tavaran käyttö näyttäytyykin usein varmasti statementtina tai feministisenä eleenä. Minäkin olen ajatellut siitä ennen niin, vaikka olenkin tiennyt paljon idolistani. On kuitenkin ristiriitaista, että pystyy käyttämään toisen maalauksella koristettua tuotetta tietäen tämän kapitalismin vastaisuudesta.
Usein jätetään huomioimatta se sivuseikka, että nykypäivänä Kahlon taide näyttäytyy tietynlaisena perversiona siitä, mitä se todella on. On mahdoton kiistää, että omakuvat tulkitaan varmasti myös selfie-kulttuurin myötä eri tavoin. Tokikaan Kahlon taide ei ole pelkkää omakuvaa tai itsensä tutkimista, vaikka taide olikin hänelle oman todellisuuden maalaamista. Hän käsitteli kovia kipujaan, "maalasi ne pois" ja ikuisti kankaalle rakasta Meksikoaan. Kankaalla on muutakin, kuin tuotteistettu tulos antaa ymmärtää. Kaikki ei ole omakuvaa apinoiden ympäröimänä.
Frida Kahlon taide ei näyttäytynyt taiteilijalle itselleen poliittisena, vaikka siinä käsitellään esimerkiksi sukupuolirooleja varsin suoraankin. Kahlon aikakauden nainen ei olisi ikinä voinut puhua ääneen niistä asioista, joita Kahlo avoimesti maalasi. Naisena olemista, raskautta ja sen keskenmenoa käsitellään maalauksissa täysin kiertelemättä.
Tätä tekstiä varten taustatyötä tehdessäni huomasin, että kaikki Frida Kahlossa on tuotteistettua. Kyse ei ole pelkästään kasvojen tai maalausten lisäämisestä milloin mihinkin printtiin. Tämän lisäksi hänen omaperäisestä tyyliään kopioidaan muotitalojen, kuten Valentinon, mallistoissa. Tosin kyseessä on vain laimea häilähdys siitä, mitä taiteilija ja hänen taiteensa itse olivat. Kahdeksastakymmenestä vaatekappaleesta koostuva mallisto sisältää kuitenkin joitain viitteitä taiteilijan elämään ja rakkauteen kotimaataan kohtaan.
"Käyttöoikeuden Kahloon" omistaa Fridan serkun Isolda Kahlon perustama yhtiö The Frida Kahlo Corporation. Yhtiö yrittää myös kontrolloida Kahlon nimen ja teosten käyttöä tuotteissa. He tekevät yhteistyötä eri brändien kanssa, joka mahdollisti mm. ylläolevien Conversen tossujen tuotannon. Siltikin on mahdotonta valvoa taiteilijan kasvojen ja taiteen käyttöä monissa tuotteissa. Myös yhtiö itsessään on hieman kiistanalainen, usein kritisoitu ja boikotoitu esimerkiksi lupien myöntämisestä Frida Kahlo -tequilalle. Joitain vuosia sitten liikkui huhu taiteilijan mukaan nimetystä hotelliketjusta, jonka yritys olisi myös hyväksynyt. Googlettelin tällaista ketjua, mutta en kuitenkaan sitä löytänyt.
"I’m sure she (Kahlo) would also be upset to find out that said products are most likely made by women of color in sweatshops or factories in which they are severely mistreated and underpaid. Kahlo’s face can be found across a wide range of mainstream retailers, including H&M, Forever 21 and Society6. " Jeremy Porr / Golden Gate Express
Kuitenkaan en halua kallistua mielipiteessäni liian jyrkäksi siinä, etteivätkö Fridaa ihailevat voisi pukeutua tuotteisiin, joita Fridan kasvot koristavat. Kanssafeministinä toivon ymmärrystä, tietoa ja kunnioitusta, mutta Fridalle itselleen feministinä olisi varmasti myös tärkeää, ettei ketään tuomittaisi pukeutumisensa perusteella. Vaikka se kuinka sairasta onkin, elämme kapitalismin aikaa ja jos Frida olisi täällä yhä kanssamme, hän vihaisi sitä edelleen huolimatta siitä, olisivatko hänen kasvonsa osa printtiä vai eivät.