Nuoret taiteilijat ulkomailla, osa 3: Markus Jäntti
16.5.2017
Markus Jäntti on hyvinkääläislähtöinen nuori kuvataiteilija, joka ei ole käynyt ainuttakaan taidekoulua Suomessa, mutta opiskelee nyt neljättä vuotta arvostetussa taideyliopistossa, Universität der Künstessa Berliinissä. Tarvittavia taitoja yliopistoon pääsyä varten hän on kuitenkin kerännyt vuosien kuluessa taiteilijoiden opissa. Hän on tehnyt esimerkiksi Outi Heiskasen kanssa tiivistä yhteistyötä, josta on seurannut yhteisnäyttelyitä muun muassa Hyvinkään Taidemuseoon.
Heti ylioppilaskirjoitustensa jälkeen Jäntti suuntasi Keski-Saksaan, jossa oli ”peltoa ja metsää seuraavat 50 km joka suuntaan”. Hän jatkoi Suomessa aloittamiaan Saksan kielen opintoja ja kävi kielitesteissä. Olemassaolevan kielitaidon lisäksi Saksaan oli muutenkin helppo lähteä, sillä kulttuuri ei poikkea merkittävästi pohjoiseurooppalaisesta.
Aluksi ei ollut varmaa, että Markus Jäntti päätyisi juuri Berliiniin. Saksassa, tuossa modernin taiteen kehdossa on muitakin hyviä kouluja kuin Universität der Künste (UdK). Aikarajoitus kuitenkin tuli vastaan – jokaiseen kouluun vaadittiin todella laajat portfoliot, jolloin Jäntti valitsi Leipzigin taideakatemian ja Berliinin. Portfolioiden perusteella hänet kutsuttiin molempiin valintakokeisiin. Niissä tunnelma oli hyvin erilainen toisiinsa verrattuna: Leipzigissa kokeisiin kutsuttuja oli parikymmentä, Berliinissä parisataa. Kiehtova ja monipuolinen kulttuurielämä saivat taiteilijan innostumaan Berliinistä, ja kun opiskelupaikka varmistui, suurkaupunki vei voiton.
”Mulle se oli varmaan helpoin aika lähteä, koska jos sä alat täällä rakentaa sitä sun hommaa ja sit kesken kaiken lähdet, niin ehkä se on vähän suurempi vaiva, ainakin mentaalisesti. Mä olin silloin varmasti paljon naiivimpi ku mä oon nyt. On helpompi mennä, kun on vähän sokeampi asioille eikä ne pelota niin paljon. Nyt olis korkeempi kynnys lähteä.”
Universität der Künsten ensimmäisenä vuotena opiskelu on tiivistä, ja kaikki opiskelijat ovat yhdessä samalla luokalla. Vuoden aikana kursseja täytyy ottaa erilaisista klassisen taiteen menetelmistä, kuten maalauksesta, kuvanveistosta, valokuvauksesta ja installaatioista. Lisäksi ensimmäisen vuosikurssin opettajat tulevat keskustelemaan opiskelijan kanssa tehdystä työstä kerran viikossa tai kahdessa.
Katse on kuitenkin samanaikaisesti tiukasti kiinni tulevaisuudessa: opiskelijan täytyy nimittäin selvittää, kenen professorin luokalle hän haluaisi hakea ensimmäisen vuoden päätteeksi. Jokainen luokka on erilainen, niillä on omantyyppisensä taiteellinen suuntautumisensa professorista riippuen. Onneksi tässä vaiheessa apuna ovat tutor-opiskelijat, jollaisena Jäntti itsekin tällä hetkellä toimii.
”Loppukeväästä mä vien meidän luokkaa ensimmäisen vuosikurssin tiloihin. Me kutsutaan ykkösluokkalaiset meidän ateljeihin, jotta he näkevät mitä me tehdään."
Jatkossa opiskelu on itsenäisempää ja hyvin vapaata. Luokilla on erilaiset rytmit, eikä opettajia enää tavata viikon tai edes kahden välein. Tapaamiset pitää nyt järjestää itse, sopimalla opettajien ja professorien kanssa erikseen keskustelutilaisuuksista. Jäntti itse keskustelee pari kertaa lukukaudessa oman professorinsa lisäksi myös jonkun toisen kanssa, jolloin hänen töihinsäsyntyy erilaisia näkökulmia.
"Jos et pidä huolta omasta itsestäs niin ei kukaan muukaan tuu pitämään. Se ei oo semmonen paikka että sulla ois joka viikko tapaaminen jonkun opettajan kanssa. Tai että ne järjestäis sulle. Sun täytyy joka ikinen asia tehdä itse."
Berliini sykkii elämää. Tapahtumia on laidasta laitaan, koko ajan ja loputtomasti, myös taiteen kentällä. On kuitenkin opeteltava, mitä haluaa priorisoida, mihin energiansa ja aikansa keskittää.
”Tottakai se on aluks helvetin overwhelming et täällä nyt tapahtuu niin älyttömästi koko ajan, et mun on pakko mennä tonne ja tonne ja tonne. Mun eka vuosi oli sellanen. Nykyään mun arki on sellasta et on koulu, on hima, on ruokakauppa, mä meen tällee sitä väliä. Sitten on ne tietyt galleriat ja tapahtumat, joissa tykätään käydä.”
Myös taiteentekijälle ja -opiskelijalle kaupunki on mahdollisuuksia täynnä. Vaikka on olemassa käsitys, että kaupunki olisi köyhä, ihmisiä on suunnaton määrä ja taiteelle löytyy ostajansa. Taiteilijoita tosin on myös tavattoman monta, toki myös gallerioita – joten jos Berliinissä onnistuu lyömään itsensä läpi, sitä voisi kutsua lottovoitoksi. Opiskelijana mahdollisuus näkyvyyteen on Jäntin mukaan suurempi, kuin monessa muussa kaupungissa Euroopassa. Tosin Saksasta vaihtoehtoja löytyy useampiakin, ja vielä todella hyviä sellaisia. Hampurista, Münchenista, Düsseldorfista, Dresdenista ja aiemmin mainitusta Leipzigista löytyy hyviä korkeakouluja kuvataiteen opiskeluun. Hakijan täytyy miettiä, mitä haluaa; suurkaupunkielämän tapahtumineen, vai kenties pikkupaikkakunnan, jonka taideopetus voi jopa olla laadukkaampaa. Suurkaupungin hälystä kannattaa hyödyntää Jäntin mukaan kaikki, mitä voi. Kun saatavilla on kaikki mahdollinen, kannattaa seuloa paras ja itselle hyödyllisin. Muutamassa tunnissa voi matkustaa myös helposti vaikka Hollantiin tai Italiaan tutkimaan niiden kulttuuritarjontaa.
Vaihtoon lähtiessä kannattaa Markus Jäntin mukaan muutenkin miettiä, millainen paikka itselle on paras, sekä ottaa selvää opettajista. Joka tapauksessa hän kehottaa opiskelijoita lähtemään ulkomaille, mikäli mahdollisuus siihen tarjoutuu. Uuden kulttuurin lisäksi vaihdossa oppii itsestään ja silmät avautuvat kotimaata kohtaan. Tulee tietoisemmaksi sekä omasta tekemisestään että siitä, millainen taiteentekijä haluaa olla.
"Jotenkin musta tuntuu, että mä pystyn Suomen suhteen tekemään paljon tietoisempia valintoja. Kun on ollut tarpeeksi kauan jossain muualla niin pystyy näkemään paremmin, mistä itse tulee."
Jäntille ulkomailla olemisen parhaita puolia ovat ehdottomasti olleet kaikki ne eri taustoista ja kulttuureista tulevat ihmiset, joita hän on oppinut tuntemaan. Samalla hän kertoo oppineensa kulttuurin lisäksi paljon myös siitä, miten taiteesta ajatellaan eri paikoissa ja millainen rooli taiteella on eri yhteiskunnissa. Monikansallisuus on rikastuttava lisä, eikä mahdollisuuksia sen saralla kannata aliarvioida. Mitä tahansa voi tapahtua:
"Vuonna 2014 meillä oli Chicagosta vaihto-opiskelija. Jaoin hänen kanssaan ateljeetilan ja meistä tuli tosi hyviä ystäviä. Nyt mä olin just sen luona Chicagossa ja duunattiin jonkun verran kuvia ja hän järkkää yhteisnäyttelyn meille sinne."
Ulkomailta pääsee aina pois, jos haluaa. Tällä hetkellä Berliini tuntuu Jäntistä hyvältä paikalta työskennellä, mutta hetkittäin tulee kaipuu Suomeen.
"Välillä se on jotain sen tyyppistä että kaipaa Alepaa, loskaa tai jotain sellasta. En tiedä kuinka illuusiomaista se oikein onkaan. On mun suhde jotenkin muuttunut Suomea kohtaan positiivisemmaksi ulkomailla asumisen myötä. Kun pystyy jonkin välimatkan päästä tarkastelemaan asioita, niin on huomannut mikä täällä on hyvin ja mikä ei, ja sitten pystyy arvostamaan niitä, jotka on hyvin."
Valmistuttuaan hän mahdollisesti palaa Suomeen, mutta tulevaisuus on vielä avoinna. Muutamia tulevia projekteja hän kuitenkin hieman uskaltautuu avaamaan. Kööpenhaminalaiseen taidegalleriaan on tulossa syyskuussa näyttely, ja vuodenvaihteessa näemme Jäntin teoksia Suomessa, kun ArTag -galleriaan Helsinkiin avautuu yksityisnäyttely. Lisäksi hänellä on meneillään muutakin. Jäntti ja hänen säveltäjä-ystävänsä Walter Sallinen ovat parhaillaan tekemässä teosta pohjautuen Modest Mussorgskyn Näyttelykuvia -sävellykseen. Tulemme varmasti lukemaan projektista lisää myös #AESTHETICista, sillä lopputulos päätyy Helsinkiin.
Taiteessaan Markus Jäntille merkityksellistä on tuoda esille itselle tärkeitä asiakokonaisuuksia, missä tahansa muodossa, tavalla joka häntä itseään kiinnostaa. Naurahtaen hän lisää, että täytyy toivoa, että muutkin pitävät hänen lähestymistapaansa kiinnostavansa.
"Ei mun kanssa tarvitse olla samaa mieltä tai rakastaa sitä mitä teen. Mutta ainakin toivon, että katsoja vähintään ottaisi hetken aikaa ja antaisi työlle mahdollisuuden."
Jäntti kokee teemallisen työskentelyn vieraaksi ja huomauttaa, että erityisesti ensimmäisenä vuonna UdK:n opiskelijat tuntuvat ajattelevan sitä, että taiteilijalla täytyisi olla jokin tietty teema, jota hän työstää ja josta tulee se juttu, mistä hänet tunnistetaan. Koulussa pyritään löytämään asia, joka kiinnostaa tekijää itseään, koska se nähdään avaintekijänä omaleimaisuuden saavuttamiseksi.
"Mun tän hetkisessä elämäntilanteessa on vaikea objektiivisesti vastata, miksi teen taidetta, mutta ehkä sillä lauseella, että koska olen hedonisti", Jäntti toteaa nauraen. " On mahdoton kuvailla, kuinka uskomatonta endorfiinisinfoniaa mun aivoissa räjähtää silloin kun teen taidetta, ei mikään muu tuota mulle sitä."