Tuomas A. Laitinen: A Porous Share
12.5.2017
Materiaaleina ovat loisteputki, etikkahappo, hiiva, kuparisulfaatti, natriumvetykarbonaatti, vetyperoksidi, lasi, paperi. Palasinko lukion kemiantunnille vai saavuinko katsomaan taidenäyttelyä? Kierrän galleriaa ihmetellen teoksia, jotka ovat valmistustavoiltaan äärettömän erikoisia. Tuntuu, kuin olisin astunut tulevaisuuteen.
Viime viikolla Helsinki Contemporarylla avautui Tuomas A. Laitisen soolonäyttely A Porous Share. Esillä on eräänlaisia valokaappimaisemia ja lasiveistoksia, enkä voi käsittää miten taianomaisiksi, itsestään valoa hohtaviksi ja esteettisesti silmää miellyttäviksi kemialliset aineet, ja edellä mainittu keinoäly kyetään muuttamaan. Kemiasta tulee kaunista.
Törmäsin Tuomas A. Laitisen taiteeseen ensimmäistä kertaa vasta Kiasman Ars17 -näyttelyssä. Sieltä löytyy kiehtova videoinstallaatio Receptor, jossa on käytetty myös keinoälyä. Se on luotu kustomoidun neuroverkon avulla. Tämä taas on luonut siihen syötettyjen tekstien ja sanojen pohjalta kommentteja ja vastauksia teoksessa asetettuihin kysymyksiin ja väitteisiin. Hyvin hankalaa kertoa, kannattaa mieluummin kokea.
Mutta palataan Helsinki Contemporarylle. Näyttelyn teosten esteettisen kauneuden lisäksi täytyy pysähtyä pohtimaan, mitä kaikkea tällä halutaan sanoa. "Laitisen työskentelyssä keskeiseksi teemaksi nousee energian ja materian kiertokulku sekä ihmisen rooli siinä. Nyt nähtävässä installaatiossa tarkastelun alla ovat biopolitiikkaan ja ekologiaan liittyvät kysymykset." Eriskummallisten teosten esittely aiheuttaa ihollani kylmiä väreitä. Koen tarpeelliseksi, etten keskitykään kemiallisten reaktioiden jälkien ihailuun ja lasin hauraudentunnun puuttumiseen. Haluan yrittää sen sijaan kyetä ymmärtämään, mutta tuntuu että minun täytyisi tietää paljon enemmän. Taide on minua viisaampaa, miten absurdi ja viehättävä ajatus.
En enää tiedä, missä kulkee tieteen ja taiteen raja. Onko niillä rajaa, voiko tätä edes miettiä, onko sopivaa etten tiedä tarpeeksi? Tottakai on. Mutta Laitisen taide aiheuttaa tiedonjanoa, ainakin itsessäni. Ars17 -näyttelyn ollessa kovin suuri kokonaisuus katsottavaksi kerralla, joten tämä yksityisnäyttely Helsinki Contemporarylla on todella tarpeen. Laitinen saa tarvitsemansa ajan.
A Porous Share -näyttelyssä teos muuttuu valtavasti kuvakulmastani riippuen. Siksikin on kiinnostavaa, miten ripustus on asetettu, voin kiertää jokaisen teoksen, katsoa niitä yläpuolelta ja sivusta, miten itse haluan. Laitinen itse sanoo Mika Hannulan kanssa käydyssä taiteilija-kuraattorikeskustelussa teoksen muodostuvan parhaimmillaan tapahtumaksi, joka avautuu maailmaan monitahoisena kokeellisuuden alustana. Laitinen myös toteaa haluavansa liikkua enemmän alueelle, jossa tekemisen lähtökohdat ovat epävarmempia ja sitä kautta katsella kriittisesti toimijuuttaan. Hänen mielestään näyttely ei ole muuta kuin osa prosessia, jolloin valmiita teoksia ja tekoja ei voi koskaan saavuttaa.
Tavallaan Laitinen on oikeassa siinä, ettei valmiuteen voida päästä. Tosin se ei koske ainoastaan hänen työskentelyään, taiteen tekemistä muutenkaan vaan ollaan jo paljon suurempien kysymysten äärellä. Niinkuin koko näyttelyssä muutenkin.
A Porous Share
Helsinki Contemporary, Bulevardi 10
5.5.-4.6.
Kiasman Ars17 -näyttelyssä 14.1.2018 saakka nähtävillä Laitisen Receptor-videoinstallaatio.