Venla Vaattovaara jättää karkkilakot ja villasukkien kutomiset kesken, mutta muijien piirtämisestä hän ei tule luopumaan koskaan


28.8.2018

Ringa Manner Venla Vaattovaaran piirtämänä.

Kuluneen kesän aikana moni on törmännyt Instagramissa Venla Vaattovaaran kädenjälkeen. Hänen piirustusprojektinsa Muijavaara oli aluksi "sadan chuulin muijan" haaste, jolla Vaattovaara ajatteli viihdyttävänsä ehkä muutamaa ystävää ja perhettään. Seuraajia kertyi kuitenkin muutamia tuhansia ja sadan piirustuksen jälkeen kuvia on tullut edelleen jokaisena arkipäivänä. Voimakkaat naiset ja heistä kootut ajatukset herättävät laajalti ihastusta. Suosio yllätti, hämmästytti ja jopa vähän ahdisti.

Vaattovaaran kynästä on syntynyt esikuvallisia naisia Eila Roineesta Beyoncé Knowlesiin. Vaattovaaralle naisten piirtämisestä on muodostunut tapa ja voimavara, jota ilman hän ei enää haluaisi olla. Vaikka nainen on tasapainotellut kesä- ja tilaustöiden välillä koko kesän, päivittäisestä piirtämisestä on tullut rutiini. Hän kutsuu piirtämistä leikkimielisesti lämmittelyksi ennen varsinaista urheilusuoritusta ja painottaa, että rakas harrastus antaa mukavasti potkua muiden töiden tekemiseen.

Sadan naisen potretin jälkeen Vaattovaara piti kuitenkin ansaitun "parin viikon muijatauon." Vaikka tekemiseen kuinka rutinoituisi, kaikesta rakkaasta ja tärkeästä on pidettävä taukoa. Pidemmän päälle tauotus on todella tärkeää ihan kaikessa tekemisessä, Vaattovaara huomauttaa. Hän ajattelee, että on hyvin tärkeää opetella tekemään asioita järkevästi ja terveesti. Burn-out on mahdollista jokaisessa työssä, myös sellaisessa, jota rakastaa koko sydämestään.

"Muijista on tullut rakas harrastus ja olen saanut sitä kautta ihanan yhteisön elämääni. On tosi inspiroivaa ja palkitsevaa jutella ihmisten kanssa muijista tai aivan jostain muusta. Oon saanut myös monta urasiskoa, jotka ovat ihanasti neuvoneet ja kannustaneet eteenpäin. On siis selvää, että Muijavaara jatkuu. Tällä hetkellä teen muijia aina arkipäivisin ja toivon, että tämä tapa kantaisi vielä pitkälle arjen ja alati muuttuvan elämäni voimavarana", Vaattovaara kertoo.
Venla Vaattovaaran on vaikea nimetä suosikkimuijaansa, sillä se vaihtuu viikoittain. Tällä hetkellä Katherine Johnsonin (kuvassa) värit ja kokonaisuus miellyttävät taiteilijaa eniten.

23-vuotias Vaattovaara aloittaa nyt syksyllä toisen vuotensa Turun Taideakatemiassa mainonnan suunnittelun opinnoissa. Ensimmäisen vuoden aikana opinnoissa oli paljon perusasioita, valokuvaamisesta markkinointiin ja asiakirjoittamisesta luovaan kirjoittamiseen. Opinnot kuulostavat monipuolisilta, mutta Vaattovaara huomasi selvästi, kuinka koulutuksesta on leikattu. Hän esimerkiksi kokee, ettei koulu antanut tarpeeksi visuaalisen puolen opetusta.

Vaattovaaraa turhautti, että moni luokkalainen tuntui osaavan tietokoneella tekemisen samalla, kun hän itse joutui taistelemaan uuden kanssa. Visioita oli vaikea toteuttaa, kun Vaattovaaraa vaivasi tarve kirimiseen ja uuden oppimiseen. Tästä turhautumisesta ja visuaalisten opintojen puutteesta alkoi myös Muijavaaran tarina. Tarvittiin vielä hieman tasa-arvouutisten ja -artikkelien keväistä tulvaa sekä henkilökohtaista haastamisen tarvetta, ja resepti oli valmis.

"Minua on myös aina raivostuttanut oma tapani jättää asioita puolitiehen; oli kyseessä sitten karkkilakko tai villasukkien neulominen. Ajatus itsensä haastamisesta kutkutti ja ajattelin kliseisesti, että ”Go big or go home” ja sata päivää tuntui juuri sopivalta ajalta.  Lisäksi keväällä tuntui tupsahtelevan paljon uutisia ja artikkeleita tasa-arvosta niin työelämässä, lehtien sivuilla kuin myös kesän festareilla. Ajattelin, että mikään ei olisi niin helppo aihe toteuttaa juuri nyt päivittäin kaikessa tässä turhautumisessa, kuin inspiroivien muijien piirtäminen", Vaattovaara kertaa.

Monen erilaisen projektin parissa työskentelevä Vaattovaara muistuttaa, että välillä on pakko myös nukkua ja nähdä ystäviä, ettei pääsisi erakoitumaan.

Muijien piirtäminen on ollut palkitsevaa ja kehittävää. Moni Muijavaaraa alusta saakka seurannut on kommentoinut aina välillä Vaattovaaran kuviin niiden kehittymisestä. Hän itsekin kokee kehittyneensä suunnattomasti, eikä hän enää lähetä kuviaan kymmenelle kaverille ja äidille ennen julkaisua kysyäkseen, että "onko tämä nyt varmasti hyvä". Kuvat syntyvät nykyään tabletilla, mutta aiemmin Vaattovaara piirsi Illustrator-ohjelman avulla. Omaan tekemiseen on tullut valtavien kehitysharppausten lisäksi rauhallisuutta ja varmuutta.

Vaattovaara kamppailee kuitenkin edelleen huijarisyndrooman parissa, ja alkuun syntyneitä "epäonnistuneita kuvia" oli vaikea kestää. Ensimmäisen sadan päivän aikana hän oli vähällä poistaa koko tilin useamman kerran ja moni kuva julkaistiin itku kurkussa, tyytymättömänä kiireessä tehtyyn ja Vaattovaaran mielestä luonnosmaiseen kuvaan.

"Ehkä Muijavaaran viehätys onkin osin siinä, että olen ollut todella avoin epävarmuudestani ja keskeneräisyydestäni ja siihen on jotenkin helppo samaistua, ehkä rohkaistua itsekin ja puskea niiden tunteiden läpi. Yritän koko ajan päästä eroon turhasta vaatimattomuudesta ja ymmärtää epävarmuuden tunteita ja sitä, miten niitä on ihan kaikilla. Jos jatkaisin samalla linjalla kuin ennen Muijavaaraa, niin en varmasti julkaisisi ikinä mitään", Vaattovaara toteaa.
Kun Vaattovaaraa pyytää luettelemaan häntä inspiroivia taiteilijoita, lista on yhtä värikäs kuin hänen Instagram-tilinsä.

"Legendoja ovat Frida Kahlo, Maria Prymatšenko ja tietysti Tove Jansson. Somesta olen löytänyt seuraavia huippuosaajia: suomalaisen Anna Salmen (@salmi_anna) ja Hilla Semerin (@hillasemeri) joilla on aivan super ihanat tyylit kuvittaa. Haluan mainita myös mun all time favorite tatskaajan Susanne Königin, jonka tyyli vetoaa muhun suunnattomasti (@suflanda) ja super symppiksen tissiruukku-projektin (@PotsYerTitsAwayLuv)", Vaattovaara luettelee.

Kuvassa Venla Vaattovaaran työ "Yayoi Kusama".

Muijavaaran myötä Vaattovaara on myös kamppaillut itsensä ammatillisen määrittelemisen kanssa. Monet ovat kutsuneet naista taiteilijaksi, jotkut kuvittajaksi ja pari kertaa hän on kuullut olevansa somepersoona. Vaattovaaran on vaikeaa mieltää itseään ammattilaiseksi, sillä projekti alkoi vasta pari kuukautta sitten. Hänelle on kuitenkin jo nyt sadellut useita tilaustöitä, joiden kanssa Vaattovaaran ammatillinen itsetunto on kaikista heikoimmillaan.

"En tiedä mahdunko taiteilijan muottiin, onko mulla oikeus sanoa itseäni taiteilijaksi. Piirtelen vain jotain tabletilla, usein jossain kämäsessä Onnibussissa matkalla perheen luo. Myös kuvittaja tuntuu vaivalloiselta, sillä olen tehnyt tätä vasta pari kuukautta enkä ole valmistunut miksikään tai opiskele tällä hetkellä pelkästään vaikkapa graafista suunnittelua. Missä menee raja ja mikä on se paalu, kun voi sanoa itseään ammattilaiseksi?", Vaattovaara miettii.

"Olen kuitenkin varma siitä, että olen ansainnut muija-tittelini. Musta on ihanaa, kun mua on kutsuttu joskus ”boss-leidiksi” vaikkei siltäkään aina päivittäin tunnu, mutta onneksi ei tarvitsekaan!", hän kuitenkin lisää heti perään.

Ammatillisten nimikkeiden kanssa kamppailemisen lisäksi Vaattovaara haastaa itseään olemalla koko ajan framilla. Hän on projektissaan kiinni kokonaisvaltaisesti ja se pelottaa. Vaattovaara tietää, että työ on kantanut niin paljon hedelmää osittain juuri hänen avoimuutensa takia. Naista on haastateltu monissa medioissa Helsingin Sanomia myöten. Hän on puhunut haastatteluissa Muijavaaran lisäksi avoimesti myös itsestään – viimeisimpänä hän avautui vaikeuksistaan lukihäiriönsä kanssa.

"Sen lisäksi, että olen päässyt jakamaan mun piirustuksia ja taidetta niin monelle, on ollut hienoa että olen päässyt puhumaan niin Instagramissa kuin myös haastatteluissa itselleni tärkeistä aiheista. Oli esimerkiksi ihana huomata, millaisen palauteryöpyn sain lukihäiriöön liittyen. Rankkaa on kuitenkin kieltämättä kaikki vastuu ja se, etten todellakaan tiedä kaikesta kaikkea. Se aiheuttaa paljon huijarisyndroomaa ja häpeän tunteita. Yritän kuitenkin parhaani mukaan sivistää itseäni ja oppia uutta, sekä kantaa vastuuni ja käyttää alustaani mahdollisimman paljon hyvään ja kuunnella mitä ihmisillä on sanottavana", Vaattovaara kertoo.
Vaattovaara ei onneksi ole saanut niskaansa kuraa, vaikka moni julkifeministi internetissä sitä kohtaakin.

"Olen kyllä vihaisia viestejä odotellut, mikä on ehkä vähän jopa surullista sanoa ääneen, mutta en usko että kellekkään julkista työtä tekevälle naiselle tulee oletukseni yllätyksenä", Vaattovaara kertoo.
Kuvassa Venla Vaattovaaran näkemys Marshap Johnsonista.

Tulevaisuudessa Vaattovaara aikoo Muijavaaran jatkamisen lisäksi päästä tekemään oman alansa töitä. Hänelle on ollut opintojen alusta asti selvää, että kyseessä on hänelle oikea ala. Vaattovaara haluaa olla vaikuttamassa siihen, miten katsomme maailmaa mainonnan kautta. Hän kokee tärkeäksi mainonnan eettisyyteen liittyvän puheen ja avoimuuden, ja haluaa itsekin työskennellä valmistuttuaan samoja arvoja jakavien yritysten kanssa.

"En aiemmin ajattelut, että pääsisin tekemään ikinä kuvituksia muille kuin itselleni, mutta nyt olen päätynyt niitäkin tekemään. Toivon, että saan tehdä niitä paljon jatkossakin. Unelmani olisi päästä kuvittamaan ainakin lastenkirja, romaanin kansi ja vaikkapa levyn kansi. Seuraava suunnitelma Muijavaaran kanssa on kangaskassit, korvakorut ja postikortit, joita on pyydelty paljon. Koulu alkaa myös taas pian ja odotan kovasti harkkaa ja ihan vaan oman alan hommia. Toivon tulevaisuudessa, että pääsisin työskentelemään muiden ihmisten kanssa ja parissa. Pääni ei välttämättä kestäisi ikuisesti pelkkää yksin puuhailua", Vaattovaara summaa.



"Rakkaimmat muijat ovat usein olleet helpoimpia piirtää kun visio ja inspiraatio ovat selviä."

Kuvassa Venla Vaattovaaran piirtämä Sushmita Dev.


Venla Vaattovaaran @muijavaaraa pääset seuraamaan täältä!
CARGO COLLECTIVE, INC. LOS ANGELES, CALIF. 90039—3414